Mitä sähköinen oppikirja tarkoittaa?

Ensimmäiseksi huomaa, miten fontteja lukuun ottamatta ollaan esteettisesti jossain 2000-luvun alussa: laatikoita, liukuvärejä ja hierarkkisia sivuja. Tämä on ensikosketukseni sähköiseen oppikirjaan. Onneksi estetiikkaan tottuu nopeasti.

Pääasia on kuitenkin se, mitä kirja tekee lukijalleen tai mitä lukija voi sillä tehdä. Sähköisiä oppikirjoja on kahdenlaisia: toiset ovat suoria kopioita paperikirjoista, toiset taas on tehty suoraan sähköiselle alustalle ja sen ehdoilla.

Oikeastaan jokainen paperikirja on nykyään saanut alkunsa taitto-ohjelmassa, joten paperikirjan suora ”sähköistäminen” tuskin maksaa kustantajalle kovin paljon. Tuloksena on näin kuitenkin suoraan sanottuna turha ostos, joka häviää paperiselle kaksoisveljelleen lähes kaikilla osa-alueilla. Sitä ei useinkaan voi muokata tai töhriä, ja sen selailu on kömpelöä.

Kirjallisuudenkin piti mullistua hypertekstien myötä. Kun tekstiin tuli sähköisiä linkkejä, sen piti vapautua ja vapauttaa lukijansa. Pelkkä väline sai tekstin näyttämään jännittävämmältä. Mitään räjäyttävää, mitään suurta hypertekstiromaania, ei kuitenkaan koskaan kirjoitettu. Ja jos olisikin kirjoitettu, linkkien varassa navigoitava teos olisi toiminut lähes samalla tavalla myös paperilla. Neuromaanikin on paperinen koodeksikirja, mutta se on dynaamisempi kuin monet tuon ajan kokeelliset sähköiset romaanit.

Shelley Jackson, Patchwork Girl (1995)
Shelley Jackson, Patchwork Girl (1995)

Toinen tapa tehdä sähköinen oppikirja on aloittaa alusta. Parhaassa tapauksessa välineen ominaisuuksia hyödynnetään niin, että kirjan käyttäminen tietokoneella tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Muokattavuus on yksi näistä ominaisuuksista. Painettujen kirjoitusmerkkien pysyvyys on nimittäin suurin yksittäinen painetun kirjan rajoite.  Mitä järkeä olisi staattisessa ja vanhentuneessa sähkökirjassa? Kaiken voi siis halutessaan tehdä itse paremmin – jos alusta siihen taipuu. Oppikirja määrittää entistä vähemmän sitä, miten opetus etenee, mikä on hyvä asia. Liian usein oppikirjat ovat käytännössä opetussuunnitelmia.

Muutos lienee kuitenkin tällä hetkellä suurempi kustannusalan kuin pedagogiikan kannalta. Koulu muuttuu todella hitaasti. Jos 80-vuotias ihminen menee tänään asioimaan pankkiin ja kouluun, kummassa hän osaa todennäköisemmin toimia oikein? Luulisin, että koulussa. Luokat, pulpettirivit, opettajat ja oppilaat ovat yhä tutun näköisissä muodostelmissa. Miksi lukiolaisetkaan eivät vielä saa istua aikuisten ihmisten tuoleissa? Montako oppijaa ryhmässä voi olla ennen kuin se on liian iso? Miten tärkeää on pystyä tekemään töitä erilaisissa ryhmissä? Nämä kysymykset ovat paljon tärkeämpiä kuin oppimateriaalin jakelutapa.

Huonojen tuntien pitäminen on aivan yhtä helppoa kuin ennenkin, vaikka luokassa olisi uutta rautaa ja softaa ja niihin liittyvää välineuskoa. (Ja tässä puhuu nyt ihminen, joka on aina ollut kiinnostunut tietotekniikasta, pelailee mielellään pelejä ja opiskelee vapaa-ajallaan huvikseen JavaScriptiä.) Käytännössä kaikilla on koulussa muutenkin älypuhelin, joten esimerkiksi tiedonhakutehtävät ovat olleet helppoja toteuttaa, vaikka luokka ei ole näyttänyt laniluolalta. Tehtävätyyppejä ei ole tullut valtavasti lisää, ja uuden välineistön hyödyntäminen on pitkälti opettajan vastuulla.

Sähköistä oppikirjaa käyttävän kannattaakin miettiä, mikä oikeastaan muuttuu uusien välineiden myötä. En haluaisi opettaa luokassa, jossa ei ole liitutaulua, koska se on monessa tilanteessa ylivertainen väline, varsinkin jos pitää piirtämisestä. Piirtoheitintäkin voi yhä käyttää tarkoituksenmukaisesti ja luovasti. Verkkoyhteydet ja sähkökirjat mahdollistavat esimerkiksi uusia tapoja jakaa tuotoksia ja tehdä yhteistyötä. Moni asia muuttuu helpommaksi, ja  kopiokone syytää vähemmän paperia. Välineet ovat kuitenkin vain välineitä, eivät ajatuksia tai tunteita. Oppiminen tapahtuu edelleen oppijan mielessä ja kehossa ja ihmisten välillä. ”Sähköinen” ei vielä itsessään tarkoita mitään merkitysten tai toiminnallisuuden kannalta.

Ehkä ”oppikirjasta” puhumisen voisi lopettaa, kun ei viitata koodeksikirjaan. Puhutaan mieluummin vaikka kurssin sivustosta. Kirja-ajattelu ohjaa meitä liikaa siihen suuntaan, että oppimateriaalin kuuluu olla yksisuuntaista viestintää. Parhaassa tapauksessa opettaja ja kustantaja menettävät oppimateriaalinsa hallinnan ja opiskelijat valtaavat sen omalla sisällöllään ja ajattelullaan.

2 Replies to “Mitä sähköinen oppikirja tarkoittaa?”

  1. Ihan samoja olen pohtinut. Hyvät ja nykyaikaiset välineet eivät korvaa opettajan innostusta ja osaamista. Huono opettaja on huono nettiaineiston kanssakin.

    1. Oletetaan myös, että ”diginatiivit” haluaisivat ehdottomasti opiskella sähköisten välineiden avulla. Tälläkin viikolla olen taas lukenut esseitä, joissa vaaditaan kirjoja ja vihkoja takaisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s