”On vallattu todellisuutta ja menetetty unia.”

Jos on alku-unien toteutumista, että ihminen voi lentää ja kulkea kalojen matkassa, tunkeutua vuorijättiläisen ruumiin alitse, lähettää viestejä nopeudella, joka oli vain jumalille mahdollinen, nähdä kaukaista ja näkymätöntä ja kuulla sen ääntä, kuulla vainajien puhuvan, vaipuvan ihmeitätekevään terveysuneen, elävin silmin nähdä, miltä itse on näyttävä kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen, värisevinä öinä tietää tuhat asiaa maailman yltä ja alta, joita kukaan ei ole ennen tiennyt, jos valo ja lämpö, voima, nautinto ja mukavuus ovat ihmiskunnan alku-unia – niin nykypäivien tutkimus ei ole vain tiedettä, se on taikaa, sydämen ja pään voimat äärimmilleen kohottavaa seremoniaa, jonka edessä Jumala avaa viitastansa poimun toisensa jälkeen, se on uskontoa, jonka dogmatiikan lävitse tunkeutuu, sitä kannattaen, matematiikan kova ja rohkea, liikkuva, veitsenviileä ja -terävä logiikka.

Toisaalta ei voi kiistää, että sellaiset, jotka eivät olleet matemaatikkoja katsoivat kaikkien näiden alku-unien yhtäkkiä toteutuneen aivan toisella tavalla kuin alun perin oli kuviteltu. Münchhausenin postitorvi oli kauniimpi kuin tehdastekoinen äänisäilyke, seitsemän peninkulman saapas kauniimpi autoa, kääpiökuningas Laurinin valtakunta kauniimpi rautatietunnelia, mandragoran taikajuuri kauniimpi sähkötettyä kuvaa. Ja syödä äitinsä sydäntä ja oppia ymmärtämään lintujen kieltä, se oli kauniimpi asia kuin eläinpsykologinen tutkimus linnunäänen ilmaisuliikkeistä. On vallattu todellisuutta ja menetetty unia. Enää ei maata puun alla kurkistaen taivaalle isovarpaan ja sen naapurin välistä, vaan tehdään töitä. Eikä saa kulkea nälissään ja haaveissaan, jos haluaa olla tehokas, täytyy syödä pihviä ja panna tuulemaan. On aivan kuin entisaikojen tehoton ihmiskunta olisi nukahtanut muurahaiskekoon ja uudella olisi herätessään ollut muurahaisia veressä niin  että se on siitä pitäen joutunut aivan hillittömästi huitomaan voimatta silti puistaa yltään animaalisen ahkeruuden viheliäistä kutkaa.

Robert Musil, Mies vailla ominaisuuksia.

Ehkä järki onkin kuin pieni valotuikku jättiläismäisen isossa vaeltavassa majakassa, joka on täynnä mäsäksi tallattuja kastematoja ja heinäsirkkoja.

Robert Musil, Mies vailla ominaisuuksia

Eräänä päivänä …

Eräänä päivänä joutessani kysyin I Chingiltä tulevasta työstäni. Sain heksagrammin 29: Kan, Vaarallinen kuilu: Vaara! Tuho! Kuilu! (työ taikuuden – vaaran – otteessa).

Barthes, Roland (1993) ”Barthes Barthesista”. Teoksessa Tekijän kuolema, tekstin syntymä. Suom. Lea Rojola ja Pirjo Thorel. Tampere: Vastapaino.

The text, far from yielding its riches to our critical gaze, appears to seduce us, but it remains immaculate, recedes, and we are left with our partial and impure thoughts, like unworthy pilgrims beseeching an absent deity.

Espen Aarseth: Nonlinearity and Literary Theory (1994)

Hieno virke

He thought very broadly of desires and ideas being watched but not acted upon, he thought of impulses being starved of expression and drying out and floating dryly away, and felt on some level that this had something to do with him and his circumstances and what, if this grueling final debauch he’d committed himself to didn’t somehow resolve the problem, would surely have to be called his problem, but he could not even begin to try to see how the image of desiccated impulses floating dryly related to either him or the insect, which had retreated back into its hole in the angled girder, because at this precise time his telephone and his intercom to the front door’s buzzer both sounded at the same time, both loud and tortured and so abrupt they sounded yanked through a very small hole into the great balloon of colored silence he sat in, waiting, and he moved first toward the telephone console, then over toward the sounding phone, and then tried somehow to move toward both at once, finally, so that he stood splay-legged, arms wildly out as if something’s been flung, splayed, entombed between the two sounds, without a thought in his head.

David Foster Wallace: Infinite Jest (1996).

All-around fineness

Fine, fine. Fine. Completely fine. No problem at all. Happy to be here. Feeling better. Sleeping better. Love the chow. In a word, coudn’t be happier. The grinding? The tooth-grinding? A tic. A jaw-strenghtener. Expression of all-around fineness. Likewise the thing with the eyelid.

David Foster Wallace: Infinite Jest